Kun talouden tilannetta tarkastellaan tarkemmin, voidaan löytää keinoja, pärjäät paremmin. Ota yhteyttä Kimmoon, niin katsotaan yhdessä mitä voidaan tehdä. Älä jää yksin murehtimaan. Kääritään hihat ja ryhdytään toimeen.

by Propo

Hyvä lähtökohta ajatuksellisesti on, että numerot puhuvat puolestaan. Mututiedoilla tai intuitiolla ei valitettavasti pitkälle pötkitä. Lähde liikkeelle ja selvitä syöpäsi profiili. Tämä auttaa mudostamaan kattavan tilannekuvan. Huolellisen kuvantamisen jälkeen ja tarkan anamneesin jälkeen voidaan edetä laajan hoitopaletin äärelle. Eturauhassyöpään on monia vaikuttavia hoitoja ja lääkkeitä. Sinulle räätälöidään hoito, jolla on paras vaste Sinun syöpääsi. Tavoitteena on, että voit jatkaa niitä aktiviteetteja, jotka ovat olleet Sinulle tärkeitä ennen diagnoosin saamista.
Kun valitaan radikaalihoitoa, tavoite tulisi olla, että hoito ratkaisee ongelman ja että kaiken kaikkiaan radikaalihoitoja olisi mahdollisimman vähän. Näin saavutetaan ja säilytetään paras elämänlaatu.

by Propo
Soita Propoon, jos haluat keskustella potilaiden ja heidän läheistensä kokemuksista, kuinka taudin kanssa pärjää arjessa. Tri Google voi johdattaa Sinua harhaan. Ota selvää asioista, älä jää yksin.

by Propo

Propon avoin mutta luottamuksellinen eturauhassyövän vertaistukiryhmä.
by Propo

Laita Kimmolle viesti, saat kutsulinkin.
Vertaistukiryhmä on sopiva tila keskustella eturauhassyövän vaikutuksesta omaan elämääsi. Ryhmä on avoin, voit osallistua kaikkiin tapaamisiin tai oman kalenterisi mukaan. Parhaan hyödyn kuitenkin saat, kun osallistut kaikkiin tapaamisiin. Voit olla potilas tai voit olla mies, joka on kiinnostunut oman eturauhasensa tilanteesta. Ryhmässä keskustellaan omasta syövästä ja etsitään yhdessä keinoja, joilla selvitä elämässä eteenpäin. Ryhmässä käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia. Ryhmä on koulutetun vertaistukiohjaajan ohjaama tai ammatillisesti ohjattu.
Vertaistuen tärkeintä antia on lisääntynyt ymmärrys omaan kokemukseen. Oma arkea kuormittava taakka suhteellistuu ja ottaa vähemmän hallitsevan osan arjesta. Vertaistuki auttaa toipumaan henkisesti.

Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry
Propo Finlands prostatacancerförening rf
Laivapojankatu 3 C, 00180 Helsinki
toimisto@propo.fi
Saavutettavuusseloste »
Kimmo Järvinen
Terveydenhoitaja
041 501 4176